Päästä vedettyä Heikki Jämsén

Kun yksi parkkiruutu ei riitä

Joukossamme elää ihmisiä, joille ei riitä sama kuin heitä tavallisemmille kanssakulkijoille.

 

Silmiini osui sellainen henkilö kaksi viikkoa sitten Pihtiputaan K-marketin parkkipaikalla.

Pihalle lipui arvokkaannäköinen, tumma 700-sarjan urheilumallinen BMW. Ei kuitenkaan ihan viimeisintä mallia.

Kuljettaja sijoitti autonsa keskelle parkkiruutuja erottavaa viivaa niin, että pirssin pysäköinti vei kahdelle autolle mitoitetun tilan.

Autosta nousi ehkä 35-vuotias lyhyehkö mies, joka nosti housujaan ja suuntasi kohti kaupan ovia. Ensimmäisen kerran hän vilkaisi olan yli autoaan viiden metrin kohdalla, toisen kerran viidessätoista metrissä ja kolmannen kerran liikkeeseen sisälle astuessaan.

Kehon kieli kertoi, että auto oli vahvasti osa kuljettajansa persoonaa.

Olen monta kertaa säikähtänyt Mustalaistiellä, kun vastaantulija ajaa ylinopeutta minulle tarkoitetta ajokaistaa eikä meinaakaan väistää.

Refleksini ovat vielä sen verran hyvässä kunnossa, että olen välttynyt törmäykseltä, mutta päällysteeltä on ollut pakko ajaa osaksi pientareelle.

Lähes poikkeuksetta vastaantulevat autot ovat olleet joko Mersuja, Audeja tai Bemareita.

Autoja yhdistää valmistusmaa ja niiden kulkijoita muista piittaamattomuus.

Kyse ei ole pelkästään mutu-oletuksesta. Kaksi tutkimusta, amerikkalainen ja brittiläinen, vahvistavat, että BMW-kuskeja pidetään aggressiivisina ja ylimielisinä.

Liikenteessä vaaratilanteita aiheuttivat eniten tummansinisten Bemareiden kuljettajat, 30-50-vuotiaat miehet.

Musta on aika lähellä sinistä.

 

  • Janne Pitkänen

    Onko tämä tarkoituksella tai vahingossa jonkinlainen satiiri? Vai pyrkiikö arvon päätoimittaja tahallisesti ylläpitämään roskalehtien kovasti suosimaa mielikuvaa BEMARIKUSKEISTA?

    Mikä on 700-sarjan urheilumallinen BMW?

    Miten amerikkalainen tai brittiläinen tutkimus liittyy suomalaiseen liikennekulttuuriin? Onko lähdeviitteitä moisiin tutkimuksiin?

    Entä lähdeviite väitteelle bemarikuskien vaarallisuudesta?

    Musta on todella lähellä sinistä. Taivas on lähellä maata, hattu on melkein hanska ja täti on lähes setä. Oliko tämä jonkinlainen eteerinen loppukaneetti, jolla pyrit luomaan sisällyttömään artikkeliin jotain mukafilosofista näkökulmaa?

    Kummasti tulee mieleen, että jos arvon päätoimittaja jatkuvasti joutuu vaaratilanteisiin liikenteessä, että onkohan sitä peiliinkatsomisen ja oman ajamisen arvioinnin aika? Ehkä jokainen vastaantuleva x-merkillä ajava auto ei olekaan se yhteiskunnan vihollinen.

    Olihan tämä jonkinlainen huonosti kirjoitettu vitsi? Miten huono lehti palkkaa näin huonosti itseään ilmaisevan pösilön päätoimittajaksi?

    Vastaa

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>