Tänään on tullut minun aikani Kotiseudun Sanomissa täyteen. Kaksi vuotta tässä vierähti, uskokaa tai älkää. Aika on mennyt nopeasti.
Toimittajan työssä olen löytänyt itseni mitä ihmeellisemmistä tilanteista. Joistakin on jäänyt käteen muutakin kuin lehtijuttu ja hauska muisto. Esimerkiksi avannosta, josta tuli harrastus. Kiitos niille omapäisille naisille jotka sanoivat että juttua ei tule ennen kuin olet avannossa käynyt.
Kuten aina, avantouintikeikallekin oli mentävä ennakkoluulottomasti ja pää edellä, mutta ei onneksi kirjaimellisesti. Oikeanlainen lähestyminen ja lähestyttävyys lienevät toimittajan tärkeimpiä ominaisuuksia, mutta juuri lähestymiseen liittyy se, minkä koen tämän työn suurimmaksi vaikeudeksi: joskus on mentävä tilanteisiin, johon toimittajaa ei välttämättä haluta. Se vaatii tilannetajua ja paloa saada juttu aikaiseksi.
Kahden vuoden työkokemuksen jälkeen arvostan toimittajia vielä enemmän kuin aiemmin.
Onneksi suurin osa tekemistäni juttukeikoista oli sellaisia, johon toimittaja otettiin ilomielin vastaan. Joskus jopa tuntui, että tilaisuus muuttui paikallaolijoiden mielestä merkityksellisemmäksi, kun oli oikein lehti-ihminen paikalla. Kiitos siitä arvostuksesta.
Toimittajana olen ollut tilaisuuksissa, joihin en olisi omana itsenäni lähtenyt, mutta olisi kannattanut. Viimeisimmistä keikoista esimerkiksi Jaakko Tepon 60-vuotisjuhlakonsertti. Se oli ihan erilainen kuin kuvittelin, ja kaiken kaikkiaan hieno show.
Sama juttu ravien ja lentopallon suhteen. Kumpaankaan ei ollut mainittavaa kosketusta ennestään, minkä vuoksi olin aluksi aika hukassa.
Silti ennen kuin huomasinkaan, molempien seuraamisesta tuli mukavaa. Täytynee joskus kokeilla osaanko käydä katsomassa lentopalloa tai raveja ilman kameraa ja lehtiötä.
Kuluneen parin vuoden aikana on tullut tutuksi myös Kinnula ja sen kylät. Jälleen kerran paikkoja, joihin en olisi muuten tullut menneeksi, mutta tykkään kovasti.
Erityisesti ihailen kinnulalaisten kykyä heittäytyä ja puhaltaa yhteen hiileen, oli sitten kyse kylien välisestä lentopallosta tai saappaanheittokisoista.
Voisin kuvitella palaavani takaisin toimittajan työhön myöhemmin. Nyt kuitekin lähden tästä samalla asenteella kuin tänne tulinkin: kun yksi ovi sulkeutuu niin toinen avautuu. En vielä tiedä mikä, mutta aika näyttää.
Kiitos näistä parista vuodesta kaikille puttaalaisille ja kinnulalaisille!
Niina Luomala
