Päästä vedettyä Heikki Jämsén

Sietävät saada palautetta

Kohta kaksi vuotta maata isännöinyt presidentti Sauli Niinistö pitää hyviä juhlapuheita. Kuuntelin hänen uudenvuodenpuhettaan auton ratissa ja huomasin, että polttoaine alkaa loppua.

Asia oli niin painavaa, että en meinannut malttaa tankata. Tuli Kekkonen mieleen. Nuorelle polvelle tiedoksi, että Pihtiputaan naapurissa Pielavedellä syntynyt Urho Kekkonen oli Suomen presidenttinä vuosina 1956-1982.

Sauli Niinistö liikkui asialinjalla myös valtiopäivien avauspuheessaan. Kinnulassa lapsuutensa kesät viettänyt puhetaidon ammattilainen Juhana Torkki kuvasi Helsingin Sanomissa hienoksi retoriseksi kuvioksi puheen kohtaa, jossa Niinistö varoitti kansakuntaa velkaantumisesta.

Nostona presidentti käytti eduskuntavaaleissa rannalle jääneen nuoren ehdokkaan viestiä, jonka mukaan nuoret suostuvat kyllä maksamaan nykyisten päättäjien kartuttamat velat tai eläkkeet, mutta eivät molempia.

Taas kerran Niinistö suomi eliittiä ahneudesta, jolla ei ole mitään määrää. Esimerkkejä on ollut helppo löytää.

Olisiko yksi innoittaja ollut Koneen 61-vuotiaana eläköityvä toimitusjohtaja Matti Alahuhta, jonka lisäeläkkeeseen mahtiyhtyö varasi 8,7 miljoonaa euroa!
Toimitusjohtajan palkka nousi viime vuonna miljoonalla ja oli palkkioineen viisi miljoonaa. Vuosieläkettä napsahtaa tileille 600 000 euroa.

Samaan aikaan teollisuus valittaa kovaan ääneen rivityöntekijöiden palkkatasoa. Sitä pidetään suhteettoman korkeana, vaikka Suomi kuuluu selvitysten perusteella kilpailukykyisimpiin maihin.

Esimerkin taloudellisen vallan maailmanlaajuisesta vääristymästä Niinistö löysi hyväntekeväisyysjärjestö Oxfamin liikkeelle laskemasta tiedosta. Kehitysapuun keskittyvä järjestö laski, että asuinpallomme 85 rikkaimman ihmisen yhteenlaskettu omaisuusmassa on yhtä suuri kuin minkä 3,5 miljardia köyhintä maailmankylän asukasta omistaa.

Niinistö on takuuvarmasti oikeassa luonnehtiessaan tilannetta kestämättömäksi.

Sananlasku paljastaa kaunistelematta, minkälainen loppu ahneella on. Tämä on perhelehti, joten en sano sitä ääneen. Mutta kahminnalla on tapana kostautua.

Ihminen on siitä kummallinen eläjä, että hän katselee epäoikeudenmukaisuutta aikansa, ei kuitenkaan loputtomasti. Jossain kohtaa mitta täyttyy, kuppi menee nurin tai vieteri katkeaa. Silloin voivat järjestäytyneen yhteiskunnan ylläpitämiseksi yhdessä sovitut käyttäytymissäännöt unohtua.

Kun näin käy, jälki on usein rajua ja historia joudutaan kirjoittamaan monilta osin uudelleen.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>