Lukijalta Lukijalta

Hyvin sijoitetulla tuulivoimalalla ei ole terveysvaikutuksia

Mielipidekirjoitus Kotiseudun Sanomissa (19.3.) herättelee keskustelua tuulivoimaloista, matalataajuuksisesta infraäänestä ja siitä onko äänellä terveysvaikutuksia.

Kirjoittaja pelkää tuulivoimaloilla tapahtuvan energiantuotannon aiheuttavan haitallisia sivuvaikutuksia ihmiselle ja ympäristölle. Hänen mukaansa tuulivoimaloista lähtevä matalataajuinen ääni voisi olla terveydelle haitallista.

Tutkimukset, joihin viitataan, eivät ole kuitenkaan tieteellisesti päteviä eikä niitä tulisi esittää kiistattomana totuutena. Tieteellisesti toteutetuissa tutkimuksissa terveysvaikutuksia ei ole havaittu.

Tuulivoimaloiden tuottaessa energiaa niistä kuuluu ääntä niin kuin muistakin ihmisen valmistamista laitteista. Tuulivoimalan tuottaman äänen ominaisuudet otetaan huomioon sijoitettaessa tuulivoimaloita ympäristöministeriön juuri (28.2.2014) julkaisemien mallinnusohjeiden mukaisesti.

Ministeriö on myös huomioinut Sosiaali- ja terveysministeriön kahta maakuntakaavaa koskevan lausunnon asutuksen ja voimaloiden välisestä suositusetäisyydestä.
Ympäristöministeriö korostaa (tiedotteet 27.11.2013 ja 28.2.2014), että sopiva etäisyys tuulivoimalan ja asutuksen välille määritellään joka kohteessa erikseen mallinnusohjeen mukaisesti tehdyllä mallinnuksella.

Korvalla kuultavan äänen lisäksi ihmisiä huolettaa selvästi myös tuulivoimaloiden tuottama matalataajuinen infraääni. Kirjoittaja esittää juuri pienitaajuisen infraäänen aiheuttavan ihmisille terveyshaittoja.

Ihmisen kuuloalueella ovat äänet, joiden taajuus on 20 – 20 000 hertsin välillä. Infraääneksi kutsutaan ääntä, joka on taajuudeltaan alle 20 hertsiä.

Tietoa matalataajuiselle äänelle altistumisen seurauksista on ollut niukasti tarjolla. Tästä syystä muun muassa Saksan ympäristövirasto on tutkituttanut asiaa.

Tieteellisten tutkimusten (Baijerin ympäristövirasto 2013) mukaan ihmisen kuulotason alapuolella olevilla infraäänellä ei ole vaikutuksia kuuloon tai sydän- ja verenkiertoelimistöön. Sen ei ole todettu aiheuttavan muitakaan oireita.

Raportin mukaan myös johtavassa tuulivoimamaassa, Tanskassa, on tutkittu asiaa ja todettu, että infraääni on voimakkuudeltaan niin matalaa, että ongelmia ei aiheudu.
Tutkimuksessa on ollut mukana erikokoisia voimaloita aina 3,6 MW:iin saakka. Tanskassa sisämaahan sijoitetut voimalat ovat kooltaan samaa luokkaa kuin Suomessa, noin 3 MW:n voimalat ovat yleisimpiä.

Uudessa-Seelannissa julkaistun tutkimuksen (Chricton ym. 2013) mukaan infraäänen terveysvaikutuksilla pelottelu ennen kuuntelukokeita sai ihmiset kokemaan terveysvaikutuksia, riippumatta siitä, soitettiinko heille infraääniä vai pelkkää hiljaisuutta.

Ihmiset, joita ei ennen kuuntelukokeita peloteltu terveysvaikutuksilla, eivät vaikutuksia myöskään raportoineet. Tuulivoiman äänen terveysvaikutuksilla pelottelu voi siten vaarantaa terveyden, toisin kuin ympäristöministeriön mallinnusohjeistuksen mukaan sijoitetut tuulivoimalat.

Anni Mikkonen
Toiminnanjohtaja
Suomen Tuulivoima-
yhdistys ry

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>