Urheilu Aapo Siippainen

Hirvikävely sopii koko perheen liikunnaksi

Pihtipudas tunnetaan maineikkaista jahtiporukoista ja houkuttelevista metsästysmaista.Ampumista, liikuntaa ja etäisyyden arvioimista yhdistävä hirvenjuoksu ei ole urheilulajina kuitenkaan juurtunut koskaan pohjoiseen Keski-Suomeen.

Metsästäjien kuntoa ja aseenkäsittelytaitoa yritetään öljytä nyt kevyemmällä liikuntamuodolla – hirvikävelyllä.

Keski-Suomen liikunnan rahoittamia tapahtumia on järjestetty Pyssylän ampuradalla kesän aikana kolmesti. Viimeinen kerta on 21. heinäkuuta.

Pihtiputaan edelliseen hirvikävelyyn osallistui 13 ihmistä. Muissa Keski-Suomen kunnissa määrä voi olla moninkertainen. Nytkin iso osa osallistujista oli tullut kauempaa.
Pylkönmäkeläinen Risto Kotka on kiertänyt tänä kesänä kolmisenkymmentä hirvikävelyä.

­— Haluan pitää yllä kuntoa ja säilyttää tuntuman aseen käsittelyyn myös kesällä. Hirvikokeessa voi jännittää, jos ei ole hetkeen ampunut. Tämän ansiosta rutiinit jäävät takaraivoon.

Hirvikävelyn lajijohtaja Eva Hilkamo Suomen metsästäjäliitosta uskoo, että hirvikävelyiden suosio kasvaa myös Pihtiputaalla.

­­— Jyväskylässäkin hirvikävelyihin osallistui ensimmäisenä kesänä vain viitisentoista henkeä. Seuraavana kesänä määrä oli jo kaksinkertainen.

Pihtiputaan ampujat liputtavat kuntoilumuodon puolesta.

— Toivomme mukaan reserviläisjärjestöjä, sanoo sihteeri Heikki Hämäläinen.

Hirvikävely sopii koko perheen metsästysharrastukseksi. Sen todisti Alvajärvellä kesää viettävä Kosolan perhe Helsingistä.

Isä Iikka Kosola on käynyt kesän aikana Pihtiputaan ampumaradalla useamman kerran poikansa kanssa. Nyt mukaan lähtivät vaimo Katja ja Venla-tytär.

— Halusimme vaihtelua kesälomalle mökkirannassa. Lähdimme mukaan, koska Iikka tiesi tänne tarvittavan uutta verta, Katja Kosola kertoo.

Rento kilpailu alkoi noin kilometrin mittaisella kävelyllä metsässä ja hiekkatiellä.

Reitin päässä odotti neljä hirvenpäätaulua, joiden etäisyys arvioitiin silmämääräisesti. Arviointia vaikeutti kohteiden sijoitus auringon viheliäiseen vastavaloon.

Katja Kosola piti etäisyyksien arviointia vaikeana.

­— Onneksi kuulin, että kaikki etäisyydet ovat 50 ja 200 metrin välillä. Se helpotti arviointia.

Venla Kosolalla arviointi oli hiukan varmempaa. Kesäloman aikana hän oli ennättänyt ampua pienoiskiväärillä riekkotauluja mökillä.

­—­ Hyvät tulokset kannustavat eteenpäin, nuori ampuja sanoi.

Ampumapaikalla isä Iikka auttoi tytärtään pienoiskiväärin lataamisessa.

Tauluun tuli hyviä osumia, ja hirvikävelyn yhteistuloksissa Venla oli perheen paras.

­— Pian Venla voisi kokeilla myös ratajousella ampumista, isä suunnitteli kilpailun jälkeen.

Kosoloiden asuminen Helsingissä ei estä perheen luonnossa liikkumista.

­— Asumme luonnonsuojelualueen vieressä. Keski-Suomen lisäksi teemme lomareissuja myös Lappiin.

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>