Urheilu Juha Kivinen

Kultainen erä pelasti Plokin välieräpaikan Suomen cupissa

LiigaPloki näytti painelevan helponlaisesti välieriin lentopallon Suomen cupissa Pieksämäki Volleyn kustannuksella, kun se johti toista osaottelua Kiuruvedellä erin 2-0. Ensimmäisen pelin Ploki oli vienyt jokseenkin vaivatta Haukivuorella erin 0-3 (18-25, 17-25, 23-25). Sitten nähtiin taas kerran, että yksikin pelaaja voi muuttaa kaiken. Pieksämäen valmentaja Hannu Seppänen vaihtoi kolmanteen erään liberoksi Meri Tissarin ja joukkueen puolustuspeli parani huimasti.

Pieksämäki pystyi kääntämään kolmannen erän voitokseen tasatilanteesta 23-23. Sen jälkeen pihtiputaalaisten peli sekosi niin pahasti, että neljäs erä meni melkein läpihuutojutuksi. Pieksämäki karkasi Elina Heiskasen syötöillä 21-12 -johtoon, eikä Ploki pystynyt enää kuromaan isoa eroa kiinni.

Viidennen erän alussa koettiin lisää draamaa, kun LiigaPlokin päävalmentaja Teemu Oksanen raivostui rajatuomari Tero Nousiaisen tuomioon. Nousiainen liputti jo toisen kerran pelin aikana, että sisällä ollut pallo olisi mennyt pitkäksi.

Oksanen paiskasi kansionsa penkille ja sai päätuomarilta punaisen kortin. Sen jälkeen Pieksämäki livahti nopeasti viiden pisteen tavoittamattomaan johtoon. Näin Pieksämäki voitti toisen osaottelun 2-3 (25-21, 25-16, 23-25, 21-25, 10-15).

Koska voitot olivat tasan 1-1, oli pelattava heti perään kultainen erä, jossa ratkaistiin välieriin menijä. Siinä Ploki otti taas ohjat käsiinsä ja piti Pieksämäen muutaman pisteen etäisyydellä.

Vieraat tulivat vielä rinnalle tilanteessa 15-15, mutta sitten astui esiin Hillary Hurley. Hän löi kolme peräkkäistä pistettä ja jatkoi pistetehtailua senkin jälkeen. Hurleyn tehot lisäerässä olivat 9/+6.

Ploki vei kultaisen erän 25-21 ja eteni cupin välieriin. Ne pelataan marraskuun toisena viikonloppuna.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>