Luin lehdestä, en muista mistä, viidenkymmenen vuoden takaisen uutisen, jossa vertailtiin keuhkosyövän esiintymistä suomalaisilla ja norjalaisilla. Johtopäätös oli, että meikäläisten korkeampi sairastavuus johtui runsaammasta savukkeiden poltosta.

Nythän tuo tieto ei ole enää uutinen. Muinoin kaikkeen auttavana lääkkeenä pidetty tupakka turmelee polttajansa keuhkojen ja verenkiertojärjestelmän lisäksi lähipiiriin kuuluvien sisukset. Siksi onkin hieno juttu, että tupakkamiehet ja -naiset polttavat nykyisin ulkona, useimmat omasta halustaan. Tunkkainen koti ei haise hyvälle tupakoitsijankaan nenässä.

Toista oli ennen. Kun kinnulalainen persoona Poroseppä ilmaantui autokaupoille Elämäjärvelle, hän istahti nojatuoliin ja kaivoi esille Marlboro-askin. Poroseppä ei kysynyt lupaa tupakointiin, eikä tuolloin kukaan muukaan. Tupakoinnin kieltämistä tupakoimattomassa talossa pidettiin akkamaisena.

Vielä kovempi tupakkamies oli Kivikon Eemi. Bostonista jäi sisätiloihin sankka savu, jota äitini hälvensi aukomalla ovia ja ikkunoita.

Miehillä oli hauskat jutut. Niitä kuunnellessa silmäni tarkkailivat isäntien tupakointia ja sen rituaaleja.

Painoin mieleeni, miten tupakkaa napautettiin askin kylkeen, miten filtteriin puhallettiin ennen sytyttämistä ja missä asennossa savuketta pideltiin etusormen ja keskisormen välissä. Ja sitä, miten tuhka pyöriteltiin tuhkakupin reunaan. Ihme oli tuhkakuppi, jonka keskellä sojottavaa mustaa tappia painamalla natsat hujahtivat peltikannen alle. Tupakoiminen näytti hienolta.

Ennen tupakan terveyshaittoja pidettiin hölynpölynä. Tupakan savun uskottiin auttavan tulehdussairauksiin. Kun lapsen korva kipeytyi, siihen puhallettiin savua.

Särky loppui, tai sitten ei. Todennäköisesti lapsi tunsi itsensä parempivointiseksi, kun sai vanhempiensa huomion käännetyksi hetkeksi itseensä. Se ei ollut ennen itsestään selvää. Perheiden keskipisteinä olivat aikuiset, joiden tärkeitä puuhia lasten ei annettu häiritä.

Tupakointi on vähenentynyt ja suomalaisten elinikä noussut lähes muiden pohjoismaisten naapurien rinnalle. Lähestymme tilaston toiseksi viimeisinä olevia tanskalaisia, jotka keikkuvat onnellisuustutkimusten kärjessä, vaikka röyhyttelevät ja naukkailevat jopa ahkerammin kuin suomalaiset.

Vastarannan kiiskenä lopetin tupakoinnin armeijassa. Siellä muut aloittivat. Tupakkapaikan natsoille varatun ison suolakurkkupurkin haju alkoi etoa. Ratkaisu ei ole kaduttanut.