Uutiset Juha Kivinen

Uudet erikoislinjat lisäsivät Pihtiputaan lukion suosiota

Pihtiputaan lukion rehtorilla Pentti Räisäsellä oli hyviä uutisia koulun väelle lukuvuoden ensimmäisenä päivänä. Räisänen kertoi, että lukiossa on 110 opiskelijaa. Se on paras luku kymmeneen vuoteen.

Ensimmäisellä vuosiluokalla on 37 aloittajaa, ja myös toiselle ja kolmannelle vuodelle on tullut uusia. Kasvua selittää osaltaan se, että lukiossa aloitti tänä lukuvuonna kaksi uutta erikoislinjaa: tulevaisuuden johtaja – partiolinja sekä heittolinja.

Johtajalinja lähti hyvin käyntiin, sillä aloittajia saatiin kaksitoista, joista kahdeksan ulkopaikkakuntalaista. Linjan johtaja Taina Asikainen on pioneerityön äärellä, sillä Suomessa ei ole aiemmin ollut johtamiseen erikoistuneita lukiolinjoja.

Johtajalinjalle tulevilla ei tarvitse olla partiotaustaa, mutta suurimmalla osalla sitä on aivan luonnostaan. Kolmen lukiovuoden aikana linjalla toteutetaan partion samoaja-ikäkauden eli juuri lukioikäisten ohjelmaa ja tavoitteita. Suomen Partiolaiset on ollut tiiviisti mukana linjan suunnitteluvaiheessa, ja järjestö antaa apua Pihtiputaalle myös jatkossa.

— Haluan korostaa itseensä luottamista sekä kykyjä toimia ryhmässä ja ryhmän johtajana. On tärkeää, että lapsille ja nuorille annetaan oikeankokoisia johtajatehtäviä kuhunkin ikäkauteen sopivasti. Nuoremmilla voi olla johtajavastuuna se, että he saavat päättää, mikä leikki leikitään. Myöhemmin otetaan vastuu kokonaisesta illasta, sitten toimintakaudesta ja lopulta ollaan jo leirinjohtajia, Taina Asikainen kertoo.

Keihäspitäjä Pihtiputaalle kaavailtiin aluksi keihäslinjaa, mutta lopulta linja nimettiin kattavammin heittolinjaksi. Ensimmäisenä vuonna linjalla on vain yksi opiskelija, kiekonheittäjä Samuli Humalalampi naapuripitäjästä Reisjärveltä.

— Olen heittänyt vähän yli vuoden. Nyt on SM-kisoissa Kalajoella tavoitteena päästä kahdeksan parhaan joukkoon 16-17-vuotiaiden sarjassa. Tavoitteena on 42 metrin A-raja.

Heittolinjan johtaja Kimmo Kinnunen uskoo valmennettavansa pystyvän heittämään ensi vuonna jo 45-47 metriä, kun töitä tehdään ja paikat pysyvät kunnossa.

Kinnunen arvioi linjan pääsevän vähitellen vauhtiin.

— Tämä on hyvä päänavaus. Olen vetänyt Pihtiputaan Tuiskun harjoituksia, ja sieltä kasvaa uusia muutamassa vuodessa, kun jäävät lukioon. Suurin osa nyt ala-asteella. Kahden vuoden päästä tulevat ensimmäiset.

Keihäänheiton maailmanmestarilta käy myös kiekoheiton ja kuulantyönnön opettaminen. Moukari on sen sijaan jo liian omanlainen lajinsa.

— Kaikki heittäminen perustuu samoihin asioihin: jalkojen käyttöön, tuen vastaanottoon ja törmäämiseen sekä liikeratojen laajuuksiin, Kimmo Kinnunen sanoo.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>