Uutiset Juha Kivinen

Kinnulan ensimmäinen päiväkoti valmis elokuussa

Palvelukeskus Kotipihan viereisellä pellolla on aloitettu Kinnulan kunnan ensimmäisen päiväkodin rakennustyöt. Perustukset ovat jo valmiina. Noin miljoona euroa maksava päiväkoti on lähivuosien suurin rakennusinvestointi Kinnulassa.

Päiväkodin rakentaminen viivästyi lupa-asioiden takia. Töiden oli määrä alkaa jo elokuussa, kun suunnitelmat olivat valmiina. Harjannostajaiset pidetään näillä näkymin ennen vuodenvaihdetta ja valmista pitäisi tulla ensi elokuussa.

Yksikerroksisen päiväkodin kerrosala on 479 neliömetriä. Rakennukseen tehdään tilat 42 lapselle eli kolmelle päivähoitoryhmälle. Jokainen ryhmä saa oman leikkihuoneen ja lepohuoneen. Lisäksi on ruokailu- ja sosiaalitiloja.

Hoidettavien määrä vaihtelee aina hieman, mutta Kinnulassa on tällä hetkellä suunnilleen sen verran päivähoitolapsia mitä päiväkotiin tulee mahtumaan. Lapsia hoidetaan nyt neljässä ryhmäperhepäiväkodissa. Lisäksi kaksi perhepäivähoitajaa hoitaa lapsia kotonaan.

Päiväkodin rakennustoimikunnan puheenjohtajana toimiva kunnanhallituksen puheenjohtaja Anitta Hakkarainen korostaa, että kunnan historian ensimmäinen päiväkoti on merkittävä hanke.

— Lapsiin panostaminen on ehdottomasti hyvä asia. Päiväkotitilat ovat hajallaan eri puolilla kylää, ja nyt kaikki saadaan järkevästi samaan tilaa, jolloin hoitohenkilökuntaa voidaan käyttää paljon paremmin hyväksi, kun he ovat yhdessä tilassa. Joskus on saattanut syntyä haavoittuvia tilanteita hoitajan kanssa, kun välillä on ollut vain yksittäisiä lapsia hoitopaikassa.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>