Sote-alueiden tultua julki heräsi mediassa keskustelua synnytysten turvaamisesta kenties harventuvan synnytyssairaalaverkon tullessa. Asia on tärkeä niin odottavien äitien, syntyvän lapsen, perheen, mutta myös yhteiskunnan kannalta. Syntyvät lapset ovat kansakunnan tulevaisuus!

”Päästä vedettyä” – palstalla myös Kotsarin päätoimittaja otti kantaa kuvaillen syntymisensä tapahtumaa Kermalassa ja myös omien lastensa maailmaantulon vaiheita.

Tuolloin olivat synnyttävien äitien matkat synnytyssairaaloihin jo varsin pitkät, kuten vanhimman tyttäremme Kerttu- äitinsä synnytysmatka Puolangalta Ouluun, runsaat 120 km asuinpaikaltamme Leipivaaralta.
Odottelimme Oulussa hotelli Arinassa runsaan viikon yliaikaiseksi venynyttä tapahtumaa Puolangan kätilön ennustettua vaikeuksia synnytykseen.

Tuolloin, vuonna 1963, äitiysloma oli kuukausi ennen ja kuukausi jälkeen laskettua aikaa. Tyttäremme oli kolme viikkoa myöhässä ajastaan, joten vaimoni piti anoa sairauslomaa toipuakseen vaikeasta synnytyksestä. Kaikki sujui onneksi hyvin. Sellaista oli silloin!

Kaivelin Pihtiputaan kirjaa, sitä ensimmäistä. 1880-luvulla kunnan terveydenhuollon hyväksi teki työtä Ruusa Paananen, (ehkäpä sukulainen) rokottaja ja kätilö. Vuoden 1893 kuntakokouksen pöytäkirja kertoo:
”Koska kätilön viran toimittaja Ruusa Paananen on jo toista kymmentä vuotta ilman erityistä palkkaa niin päätettiin tästä etespäin maksetaan kunnan kassasta (50) markkaa vuodessa.”

Ensimmäinen virallinen kunnankätilö Putaalle saatiin tietääkseni vasta vuonna 1920. Kunnanlääkäri oli saatu jo vuonna 1913, siis 102 vuotta sitten.

Toki synnytettiin sitä joskus ilman kätilön avustustakin silloin ennen vanhaan. Kun olen nuorin kymmenpäisestä sisarussarjastani, kuulin lapsena ja myöhemminkin juttuja perheen lisääntymistapahtumista.

Sisarsarjastamme nuorin, minua yhdeksän vuotta vanhempi sisko teki tuloaan tammikuun pakkasilla. Isäni ei uskaltanut jättää äitiäni yksin 11-3 vuoden ikäisten lasten kanssa. Pyysi naapurin isäntää lähtemään hevosella kätilön hakuun kirkonkylästä.

Yhteen suuntaan matkaa oli 20 kilometriä ja pakkaskeli kirskui reenjalasten alla. Niinhän siinä kävi, että isä Otto joutui hakemaan apuun Nikkarkosken Maijan naapurista. Yksissä tuumin Maija ja Otto saivat siskon maailmaan. Ida- äitini siinä tietysti kovimmalla oli.

Kun kätilö aikanaan saapui, siskoni oli pesty, kapaloitu ja taisi nauttia jo ensi ateriansakin! Kätilölle ja Maijalle isäni keitti varmasti kahvit. Oisko ollut äidin leipomaa vehnästäkin tarjolla?

Uuden tulokkaan saapuminen maailmaan tapahtui Mustanniemen koilliskammarissa, itulaatikoksi siskojeni myöhemmin nimittämässä sivusta vedettävässä vankassa puusängyssä riihitetyillä ruisoljilla täytetyn patjan, ”matrassin” päällä. Samassa sängyssä minäkin parkaisin paikalle tuloni merkiksi yhdeksän vuotta myöhemmin, kuten aiemmin tiettävästi kaikki sisarussarjamme muut yhdeksän lasta.

Emme tietenkään olleet ainoa perhe noissa oloissa. Naapuristossamme eli monia perheitä paljon puutteellisimmissa oloissa. Tolkun ihmisiä heistä, kuten meistäkin tuli!

Mutta totta kai, nykyisin on kaikki paremmin ja hyvä niin. Naapurin polle on vaihtunut autoon, taksiin tai ambulanssiin. Jyväskylään ehditään lähes samassa ajassa kuin ennen hevosella Rekosrannalta kirkolle! Ehkä syrjäseutujen taksareille pitäisi kuitenkin alkaa opettaa synnytysopin perusasiat?

Etäalavekylläine
Lassi Jämsén

J.K. Mannisen Teuvolle terveisiä! Toki pyörin Alavekylän lavan ympärillä noina aikoina. Tanssitaitoni oli niin kehno, etteivät lavan palkit paljon vuokseni kuluneet. Itikat söivät muistaakseni lavan seuduilla kevätkesäisin tehokkaasti.

Ehkäpä lavalla syntyi myös yhteyksiä, jotka liittyvät jutun aiheeseen!