Niemenharjun tanssilavalla päästään tanssimaan ensi kesänä pitkästä aikaa joka viikko huippuesiintyjien tahdissa. Niemenharjulla ei ole nähty yli kymmeneen vuoteen niin kovaa kattausta kuin nyt on luvassa.
Juhannuspäivänä otetaan jo pieni varaslähtö juhannustansseissa. Varsinainen lavakesä aloitetaan torstaina 7. heinäkuuta tanssikansan suursuosikilla Leif Lindemanilla, jota moni pitää kruunaamattomana tangokuninkaana. Tansseja jatketaan joka torstai elokuun lopussa pidettäviin venetsialaisiin asti.
Muita varmistuneita ovat Matti ja Teppo, Neljänsuora, Yölintu, Finlanders ja todennäköisesti myös Souvarit. Pari-kolme artistia täsmentyy myöhemmin.
Niemenharjun lavan uutta tulemista virittelevät pihtiputaalaisen viihteen ikiliikkuja Seppo Kahilainen Dex Teatteri -yhtiönsä kautta sekä urheiluseurat Pihtiputaan Tuisku ja Ploki.
Seppo Kahilainen kokeili Plokin kanssa Niemenharjun tansseja jo viime kesänä parina iltana. Kummallakin kerralla yleisöä oli lähes 500 henkeä. Se rohkaisi yrittämään kunnollista lavakesää.
Niemenharju oli Suomen ykköslavoja 1990-luvulla. Tuiskun aktiivit Alpo Kokkonen ja Keijo Mikkonen vastasivat lavasta täydellä höyryllä ja maan huippunimet olivat vakiovieraita. Esimerkiksi Jari Sillanpää sekä Agents-yhtye vetivät kumpikin yli tuhat henkeä. Myös uudet tangokuninkaalliset saatiin aina heti ensimmäisenä viikonloppuna Pihtiputaalle.
2000-luvun puolivälissä Tuiskun puhti alkoi loppua ja esiintyjäkaartikin rupesi olemaan kakkos- ellei jopa kolmosketjun väkeä. Se näkyi väistämättä yleisömäärissä. Viime kesänä tanssit olisivat jääneet jo kokonaan väliin ilman Seppo Kahilaisen idealampun syttymistä.
Seppo Kahilainen pitääkin selvänä, että nyt pitää tarjota parasta, jos väkeä halutaan saada. Tanssipäiväksi valittiin torstai, jolloin artistit tulevat paljon halvemmalla eikä tansseja ole Maaninkaa lähempänä.