Hyvinvointivaltion ensiasteen voidaan nähdä kehittyneen Saksassa 1800-luvun lopulla ensimmäisen kanslerin Otto von Bismarckin johdolla.

Nykyaikainen hyvinvointivaltio perustuu William Beveridgen, brittiläisen taloustieteilijän, 1940-luvulla esittämiin ajatuksiin. Suomessa tässä asiassa edettiin muita hitaammin, mutta sosiaaliturva ja erilaiset palvelut kehittyivät vuosi vuodelta toisen maailmansodan jälkeen.

Jo 1960-luvulla Suomessa puhuttiin liian laajasta hyvinvointivaltiosta, jota tulisi rajoittaa. Kuuluisan yhteiskuntapolitiikon Pekka Kuusen mukaan sosiaalimenojen osuutta tuli pienentää, ja hänen perustelunaan oli ”talouskasvun heikkeneminen, mikä ei ole ohimenevä tilapäisilmiö”.

Tämänhetkinen puhe liian laajasta ja rajoittavasta hyvinvointivaltiosta, jota on purettava pala kerrallaan ja leikattava eduista siivu kerrallaan, ei ole mitään uutta.

Hyvinvointivaltio kohtaa tasaisin väliajoin kritiikkiä ja kaikista sen tarjoamista hyödyistä kiistellään. Vuonna 2008 alkaneen ja vuosia kestäneen laman aiheuttaman taloudellisen kurjuuden tunnelmissa ajatellaan, että tästä ei enää nousta ja talouskasvun aika on ohi. Aivan kuten 1960-luvulla.

Me näemme oman aikamme ja sen ilmiöt ongelmineen ainutlaatuisina. Kuitenkin jos tunnemme historiaa, huomaamme, että harvat asiat ovat kovinkaan uusia ja erityisiä. Toki meidän tulee suunnata katseemme tulevaisuuteen ja pyrkiä tekemään työtä paremman tulevaisuuden eteen. Mutta tässä työssä meitä auttaa historia.

Luonnollisesti monissa asioissa tilanne on tällä hetkellä täysin erilainen kuin esimerkiksi 1960-luvulla. Mutta silloin ei tartuttu kiinni puheeseen liian suurista sosiaalimenoista ja rakennettiin hyvinvointivaltio, josta olemme saaneet nauttia.

Nyt puhe rahojen loppumisesta ja valtion konkurssista on saanut meistä vallan ja suostumme luopumaan lomapäivistämme ja tekemään töitä nollasopimuksilla.

En ole talousasiantuntija, mutta veikkaisin, ettei meillä ole käytössämme tällä hetkellä sen vähemmän rahaa kuin 60-luvullakaan.

2060-luvulla meidän ongelmillemme nauretaan ja mietitään, kuinka väärässä nuo omasta ajastaan silloin olivatkaan. Viidenkymmenen vuoden päästä tulee olemaan erilaiset ongelmat ja haasteet, joita me emme voi nyt kuvitellakaan. Silti meidän on pyrittävä luomaan parempaa tulevaisuutta.

Lopulta meidän aikamme on vain pieni osa historian siipien havinaa.