Uutiset Juha Kivinen

Seppo Pasasesta Puttaan Ilopilleri

Virpi Ihalainen keksi panna pystyyn Puttaan ilopilleri -kisan Facebookin Pihtipudas-ryhmässä, ja se sai heti suuren suosion. Ryhmän jäsenet löysivät 28 ilopilleri-ehdokasta, joista voiton vei ylivoimaisesti Pihtiputaan katukuvan tunnetuin hahmo Seppo Pasanen 116 äänellä.

— Sinähän pääsisit noilla äänillä jo valtuustoon, Virpi naurahti Sepolle antaessaan tälle onnitteluhalausta.

— Voi mahoton! Voinhan minä päästä vaikka presidentinlinnaan, Seppo hihkaisi takaisin.

Toiseksi tuli Pihtiputaan R-Kioskin kauppias Pirkko Montonen 59 äänellä ja kolmanneksi myös pitkään R-Kioskilla työskennellyt Helena Paananen 42 äänellä. Helena tuumasi, että onhan se Seppokin melkein ”ärräläinen”, kun niin usein siinä poikkeaa.

Neljänneksi äänestettiin terveyskeskuksen vuodeosaston hoitaja ja nuorisourheiluseura Pudiksessa aktiivisesti hääräävä Heini Kemppainen 39 äänellä.

Virpi Ihalainen kertoi järjestäneensä kisan, koska ”iloa tarvitaan tähän harmaaseen elämään”.

— Ruttuturvat eivät ole tästä lähtien muodissa. Nostetaan me kaikki suupielet ylöspäin, Virpi evästi.

Seppo Pasanen tunnetaan monella lempinimellä. Hän on Sheriffi, Vartija-Seppo tai isänsä mukaan Valten Seppo. Eestin poliisi tuli siitä, kun Tammela Viitasaarelta teki hänestä muotokuvan Virosta hankitussa poliisiasussa.

Tuorein titteli on logistiikkapäällikkö, jonka Seppo kertoo saaneensa siitä, että hän purkaa autojen kuormia.

— Kyllä minä ihmisiä autan ja olen aika iloinen, joten sopiihan se ilopilleri minulle. Olen palokunnassa tottunut auttamaan, että siitä se lähti. Mutta kyllä ne varmaan tietää jo vähän liiankin hyvin kuka minä olen, että ei tehdä kovin pitkää haastattelua, Seppo tuumasi vaatimattomasti.

Kojolasta kotoisin oleva Seppo Pasanen työskenteli 20 vuotta palokunnassa ja sai sieltä ansiomitalin vuonna 1980. Seposta oli hauskaa pitää palokunnan vaatteita, joissa sattui olemaan James Bondin numero 007.

— Jouduin menemään vaikka luukunreiästä. Kun oli pahoja paloja, minut laitettiin korkeimmille katoille.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>