Monesti lehtien sivuja tai netin erinäisiä palstoja selatessa iskee epätoivo kanssaeläjien aivoitusten johdosta. Näkemänsä perusteella olisi niin kovin helppo masentua ja lamaantua välinpitämättömyyteen.

Välillä tästä orastavasta epäuskosta kuitenkin herättelee iloiset yllätykset. Vilpittömät hyvät teot, kauniit sanat ja kädenojennukset luovat uskoa siihen, että meidän on hyvä elää toistemme kanssa.

Monesti sitä itsekin käpertyy kuoreensa ja yrittää hammasta purren pärjätä omillaan, vaikka varmasti joku voisi auttaa mielellään.

Ehkä tässäkin on taustalla sitä suomalaista mielenlaatua, että toisten asioihin ei puututa niin hyvässä kuin pahassakaan, eikä apua kehdata pyytää.

Varsinkin kun sairastelee, apu on kultaakin kalliimpaa. Minä en ole onneksi joutunut pärjäämään omillani, vaikka välillä on ollut hankalaa. Vastavuoroisesti kun olen pystynyt auttamaan muita, olen sen tehnyt.

Kun kuski on ottanut kyytiin, vaikka bussikorttini on ollut tyhjänä, eikä käteistä löytynyt, kun kaveri antaa kirjaansa lainaan, tuo tarvittavan tavaran kotoaan yliopistolle, kun saa autokyydin kotiin, kun lääkäri kuuntelee aidosti, mielen valtaa kiitollisuus.

Joskus hyvien tekojen jälkeen on hämmentynyt olo. Silloin miettii, miten minä olen ansainnut tällaista hyvyyttä osakseni.

Se on aika karuakin.

Mutta kun saa apua muilta, haluaa hyvyyttä jakaa eteenpäin.

Jos taas kohtaa aina vaikeuksia, ovi viskotaan nenän edestä kiinni, matto revitään jalkojen alta, eteen kaivetaan kuoppaa, synkistyy mieli varmasti.

Silloin ei ole voimia, eikä halua tehdä toisille hyvin. Ja se on ihan luonnollista.

Pieneltä tuntuvat hyvät teot voivat joskus pelastaa toisen päivän. Tai paljon enemmänkin.

Joskus ystävällinen asiakaspalvelija saa mutristuneen suun sulamaan hymyyn, kehu hyvin tehdystä työtä taas voi lämmittää mieltä vielä vuosienkin päästä.

Yhdessä eläminen on mutkikasta, kuten liian moni uutinen kertoo. Siinä olisi kuitenkin myös vahvuutemme, kun vain hyödyntäisimme sen oikein.

Kunpa vain jakaisimme kaiken saamamme hyvän eteenpäin. Saisimme varmasti paljon positiivista aikaan.

Joku viisas sanoi joskus, että kun sinulla on enemmän kuin itse tarvitset, rakenna pidempi pöytä, älä korkeampaa aitaa.

Ja vaikka ei olisikaan, ei se estä toimimista oikein. Jo ymmärrys siitä, että me kaikki olemme samassa veneessä, auttaa kovasti.

Pidetään vene pystyssä ja lippu korkealla.