Ensimmäinen kunnanjohtajan hakukierros ei tuottanut Kinnulan kuntapäättäjiä tyydyttävää tulosta. Koska hakijoita oli vain yksi, kunnanhallitus päätti jatkaa hakuaikaa 16. huhtikuuta saakka.
Tehtävää haki viime hetkellä Kivijärveltä kotoisin oleva juristi ja yritysjohtaja Taneli Tuomaala. Oululaisella Tuomaalalla on todennäköisesti kaikki avut selvitä Kinnulan johtajan pestistä, pystyihän hän työskentelemään menestyksellisesti yli neljä vuotta Lahden Sibeliustalon toimitusjohtajana. On yleisesti tiedossa, että taiteilijayhteisöt ovat hankalia johdettavia.
Käytännössä hakijoita on kaksi. Suostumuksensa on luvannut antaa nykyinen kunnanjohtaja Pekka Kanervio, jonka määräaikainen virka päättyy heinäkuun lopussa. Kanervio aloitti vaativan työnsä elokuussa 2014.
Pyrky kuntajohtajiksi on hiipunut. Moni Kinnulaa isompikin kunta kamppailee elinvoimansa ja vetovoimansa säilyttämiseksi. Ongelmien kasautuessa mielipiteet menevät helposti ristiin ja ilmapiiri tulehtuu. Näin on Kinnulassakin. Luottamuspulan vuoksi saivat lähteä Kanervion edeltäjät Kauko-Pekka Moilanen ja nykyisin luottamushenkilönä toimiva Juha Urpilainen.
Kuntakuva vaikuttaa moneen asiaan. On helppo päätellä, että tässä tapauksessa sillä on melko suora yhteys hakijoiden määrään.