Pääkirjoitus Heikki Jämsén

Wiitaunionille löytymässä jatko lähes vanhalta pohjalta

Pihtiputaan ja Viitasaaren muodostaman Wiitaunionin kuntapariyhteistyö joudutaan miettimään uudelleen, kun vastuu sosiaali- ja terveydenhuollosta siirtyy maakunnille.

Kun Kinnula kieltäytyi tarjouksesta ja ilmoitti pysyttelevänsä unionin ytimen ulkopuolella, uuden perussopimuksen neuvotteleminen jää toisensa pitkältä ajalta hyvin tuntevan kuntakaksikon vastuulle.

Alustavasti on sovittu, että Pihtipudas vastaa jatkossakin sivistystoimesta, mutta teknistä puolta isännöivää Viitasaarta hyvitetään sote-menetyksestä tukipalveluilla. Viitasaari on saamassa hoidettavakseen kirjanpito-, palkanlaskenta- ja tietojärjestelmäpalvelut.

Yleisesti on tiedossa, että Viitasaari haluaisi sivistystoimen isännyyden. Ilmeisesti enemmistö kaupungin päättäjistä on kuitenkin sopeutunut ajatukseen, että unionin koko yhteistyökuvion myllääminen uuteen asentoon on liian työläs ja kallis urakka. Jos yllätyksiä ei matkan varrella tule, valtuustot käsittelevät uuden perussopimuksen ehkä jo huhtikuussa.

Kokkolassa pidettyyn yhteisseminaariin osallistui arviolta puolet kuntien valtuutetuista. Keskustelua käytiin ilman suuria intohimoja. Viestit yhteishallitusten kokoontumisistakin kertovat, että osapuolilla on halu jatkaa tuloksia tuottanutta yhteistyötä. Viimeistään toukokuussa nähdään, kestääkö valmistelu valtuustokäsittelyt.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>