Hymyt olivat herkässä viikko sitten Kinnulan kunnantalolla, kun kunta teki vuokrasopimuksen kahdesta teollisuushallista latvialaisen Izotermsin kanssa. Yritys jatkaa kaukolämpöputkien valmistamista viime vuonna konkurssiin menneen KVL-Pipen tuotantotiloissa.
Putkituotanto alkaa todennäköisesti vuodenvaihteen tienoilla. Izoterms osti konkurssipesältä KVL-Pipen tuotantolaitteet. Yhtiö on monialayritys, joka valmistaa Latviassa muun muassa metallirakenteita ja erilaisia putkia.
Izotermsilla ei ole ennestään tehtaita Suomessa. Yhtiön omistaja ja toimitusjohtaja Valerijs Klimovs kertoo, että he halusivat tulla Kinnulaan, koska tehdas oli jo pystyssä.
– Voimme aloittaa työt, sillä koneet ovat valmiina. Uuden tehtaan rakentaminen olisi vaatinut aikaa, voimia ja rahaa. Putket menevät Suomeen, mutta Kinnulan sijainti on niin hyvä, että putkia voidaan viedä myös Ruotsiin, Klimovs arvioi.
Kunnanjohtaja Pekka Kanervio iloitsee siitä, että putkituotannon jatkuminen kohentaa vielä entisestään kunnan työllisyystilannetta, joka on muutenkin kohentunut huomattavasti. Toukokuussa Kinnulan työttömyysprosentti putosi peräti 10,4:ään, mikä oli paras lukema vuosikausiin.
– KVL-Pipen työntekijöitä on jo töissä ympäröivissä kunnissa, mutta toivon ja uskon, että he ovat valmiita palaamaan uuden yrityksen palvelukseen. Se voi työllistää parhaimmillaan parikymmentä ihmistä, mutta alkuvaiheessa varovainen arvio on 10-15 työntekijää. Tässä on aika pitkä käynnistysvaihe, kun he joutuvat hakemaan sertifikaatit ja muita järjestelyjä, Kanervio selittää.
Kunnanjohtaja luottaa siihen, että kolmas kerta toden sanoo Kinnulan putkitehtaalla. Ensimmäinen yrittäjä PV-Putkitus meni konkurssiin viisi vuotta sitten.
– Olemme iloisia, että uusi yritys ei tarvitse isoja investointeja, vaan hallit ja koneet ovat valmiina. Jos olisi käynyt niin, että laitteet olisivat lähteneet pois ja tähän olisi haettu uutta yrittäjää, se olisi vaatinut myös kunnalta isoja investointeja. Olisimme varmasti joutuneet rakentamaan joitakin tiloja.