Urheilu Heikki Jämsén

Voimamiehet ja -naiset saivat salin

Voimamiesurheilua harrastava Pihtiputaan Vahvin ry. pystyy keskittymään lajiharjoitteluun entistä paremmin.

Seura sai kaipaamansa harjoitussalin Pihtiperän teollisuusalueelta kunnanjohdon suosiollisella myötävaikutuksella.
Pihtiputaan Vahvin lähti liikkeelle naisten aktiivisuudella osana Jukolan kuntosalitoimintaa. Naiset vastasivat myös ensimmäisen voimamieskilpailun järjestämisestä vuosi sitten.

Seura on vahvoissa käsissä. Sitä johtaa syksyllä 2017 alle 90-kiloisten maailmanmestaruuden Hämeenlinnassa voittanut Eetu Särkiniemi. Saman vuoden keväällä hän ylsi SM-hopealle.

– Meillä on tavoite pitää lajia yllä ja kehittää sitä. Toivottavasti saamme mukaan lisää harjoittelijoita ja kilpailijoita, Eetu sanoo.

Eetu Särkiniemi luonnehtii voimamiesurheilua marginaalilajiksi, jonka harrastajamäärät ovat pienet. Siksi Pihtiputaan treenisali herättää huomiota laajemminkin.

Voimamieskisoihin harjoittelevat mahtuvat hyvin samoille kuntosaleille muita voimalajeja harjoittelevien kanssa. Näin tapahtuu myös Pihtiputaalla. Peruskuntoharjoittelu tehdään Jukolan kuntosalilla.

Tuntuman löytäminen lajiin, tekniikkaharjoittelu ja loppuvaiheen herkistely ennen kisoja vaatii sitä, että harjoitteluun saadaan mukaan samat välineet kuin mitä kilpailupaikoilla tulee vastaan.
Kyse on sen verran raskaista painoista ja kovasta lajista, että ilman oikeaa tekniikkaa ja suoritusvarmuutta loukkaantumisriski kasvaa liian suureksi.

Petri Tapaninaho lähti Eetu Särkiniemen innostamana viime lokakuussa kokeilemaan voimamiesurheilua.

– Eetu kysyi aina, että milloin aloitetaan treenaaminen. Kerran sanoin, että lähdetään kokeilemaan. On tähän sen verran jäänyt kiinni, että ensimmäiset kisat pitäisi olla Pihtiputaalla heinäkuussa.

Maaseudun Vahvin -kilpailu käydään lauantaina 27. heinäkuuta Pihtiputaan vanhalla torilla. Naiset aloittavat puolilta päivin, miehet kolme tuntia myöhemmin.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>