Tulimme tänäkin vuonna juhlistamaan äitienpäivää rakkaan, jo iäkkään äitimme luo. Pitkä matka taittui äidin jälleennäkemistä ja kylän yhteistä äitienpäiväjuhlaa odottaen. Odotimme turhaan, sillä yhtäkään juhlaa ei tietääksemme järjestäneet sen enempää Kinnulan kunta, seurakunta kuin kylätoimikunnatkaan.

Yksiä parhaita muistoja ovat vieläkin ne hetket, jolloin vietimme kylän yhteisiä äitienpäiväjuhlia. Niissä sekä äidit että heidän perheensä tapasivat toisiaan iloisesti rupatellen ja kuulumisiaan vaihdellen.

Meille kylien lapsille kasvattajina olivat oman äidin ohella kaikki muutkin kylän äidit, ja lapsijoukoille ovet olivat auki talossa kuin talossa. Yhteisöllisyys oli todellista arkipäivää. Nytkin olisi ollut mukava tavata lisä-äitejä ja lapsuuden leikkikavereita suuremmallakin joukolla vaikkapa vain yhteisen kahvikupposen äärellä, tarjoiluthan eivät ole yhteisten hetkien pääasia.

Monelle iäkkäämmälle äidille – varsinkin pitkän ja ehkä yksinäisenkin talven jälkeen – mahdollisuus tavata oman kylän väkeä olisi ollut suuri ilo. Samaan iloon olisivat varmasti osallistuneet myös nuoremmatkin äidit perheineen.

Usealla kylällä on kylätalo, jossa pienimuotoistenkin äitienpäiväjuhlien järjestelyn luulisi olevan melko vaivatonta.

Yhteisten tapahtumien järjestämiseen tilat lienee tarkoitettu ja kylän tapahtumien järjestäjiksi kylätoimikunnat valittu.

Viime vuosien juhlapuheissa on korostettu naisten ja äitien roolia yhteiskunnan aktiivisina toimijoina, tasa-arvoisina työntekijöinä, kasvattajina ja uuden elämän kantajina. On puhuttu jopa synnytystalkoista. Puheissa äitien ja naisten arvostus on suurta. Miten saisimme sen toteutumaan oikeassa elämässä?

Pauliina Laramée

Helena Pallari