Muutoksen huomaa pienistä asioista. Viimeksi hätkähdin pari viikkoa sitten torstaiaamuna, kun työpöydällä odotti avaamista kirje.

Pieni, valkoinen kirjekuori, postimerkissä kaksi lumiukkoa, tykkylumen kuorruttama kuusi ja jääkide. Merkin päällä Seinäjoen postikeskuksessa lätkäisty Postin leima ja vieressä Suomen lipun sininen priority-tarra kertomassa, että kirjeellä on kiire.
Sisältä löytyi kaikkien sääntöjen mukaisesti laadittu, hennolla käsialalla kirjoitettu viesti.

Kirje on jäänyt auttamatta sähköpostien, tekstiviestien, fb-postausten ja kaiken maailman chatti-sovellusten jalkoihin.

Ensimmäiset kirjeet kirjoitettiin paperille Kiinassa jo 100-luvulla. Eurooppalaiset pääsivät hypistelemään paperia 900 vuotta myöhemmin.

Kirje on vahva viesti. Se on pitänyt sotilaan järjissään, sillä on todistettu rakkaudesta, mutta myös vihasta. Kirjeellä on vaikutettu tavallisten matti meikäläisten, mutta myös vallanpitäjien mielipiteisiin. Kirjeet ovat tutkijoille tärkeä nurkkaus historian aarreaittaa.

Postin tuoman kirjeen teho perustuu sen harvinaisuuteen. Kirje on kuin viesti menneestä maailmasta.

Kirjeelle on käynyt samoin kuin lankapuhelimelle. Kirjettä ja lankapuhelinta käyttävät jo pitkään maailmaa nähneet rouvat ja herrat, jotka eivät anna teknisen kehityksen häiritä valitsemaansa tapaa elää ja hoitaa asiansa.

Jos haluat erottautua massasta, kirjoita kirje. Kirjoita se käsin.

Älä missään tapauksessa erehdy täyttämään perinteistä kirjekuorta tietokoneesta printatulla tulosteella. Se olisi kardinaalimunaus.