Uutiset Heikki Jämsén

Kepri ja Aalto historiaan uuden kirjastoverkon tieltä

Keski-Suomessa aloittaa lokakuun alussa koko maakunnan kattava kirjastoverkko. Sen tieltä väistyy historiaan kymmenen pohjoisen Keski-Suomen kunnan muodostama Kepri-verkko ja yhdeksän kunnan kirjastojen Aalto-kirjastoverkko.

Uudessa kirjastoverkossa, jonka nimeä ei vielä paljasteta, on mukana 21 kuntaa ja viisikymmentä kirjaston toimipistettä.

Vuoden vaihteessa aloittaneen Wiitaunionin aluekirjaston vs. kirjastotoimenjohtaja Laila Uusitalo ja Kinnulan kirjastoissa vuonna 1974 uransa aloittanut Pirkko Kauppinen luettelevat pitkän listan asioita, jotka hyödyttävät kirjastonkäyttäjää.

— Yksi kirjastokortti käy jatkossa maakunnan kaikissa kirjastoissa. Käytettävissä on yli 2,3 miljoonaa kirjaa tai muuta aineistoa. Hyllyssä olevaa aineistoa voi tilata toisesta kunnasta ja käyttöön tulee yhteinen verkkokirjasto.

Moni maakunta on päätynyt maakunnallisen kirjastoverkon luomiseen jo ennen Keski-Suomea.

— Ne ovat yleistyneet. Esimerkiksi Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Lapissa ja Pirkanmaalla on tehty maakunnalliset ratkaisut, Porin Noormarkun lähikirjaston johtajaksi siirtyvä Laila Uusitalo kertoo.

Wiitaunionin aluekirjaston johtajaksi on nimetty vuorotteluvapaalta 15. elokuuta palaava Jari Eskelinen. Hän seuraa tehtävästä irtisanoutunutta Tuire Vesteristä.

Kirjastojen asiakasrekisterien ja kokoelmarekisterien yhdistäminen on sen verran iso juttu, että esimerkiksi Pihtiputaan, Kinnulan ja Viitasaaren kirjastot ovat suljettuina 2.-30. syyskuuta.

Ihan täydellinen sulku ei ole. Lehtilukusalit pidetään auki Pihtiputaalla ja Viitasaarella. Kinnulassakin mietitään, miten lehtien lukeminen voitaisiin järjestää.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>