Olen aina pitänyt hevosista. Tunsin pikkupoikana osaavani piirtää, ja paperille, kouluvihkoihin ja kirjojen sivuille ilmaantui kuvia kahdelle jalalle nousseista hevosista.

Piirsin hevosenpäitä, kavioita ja lännentyylisiä satuloita. Oli siellä muutama kuudestilaukeava colttikin joukossa.
Olen edelleen sitä mieltä, että arolla vapaana laukkaava villihevonen on yksi kauneimpia ilmestyksiä ja hevosen pää herkkine silmineen ja turpineen luonnon suuria ihmeitä.

Elin lapsuuttani aikana, jolloin koneet tekivät vasta tuloaan maatalouteen. Meillä oli Elämäjärvellä maatila lähellä nykyisen Nelostien ja Elämäjärventien risteystä. Alapihassa pidettiin hetken aikaa kahta hevosta. Vikurimmasta meitä varoiteltiin, enkä enää muista sen nimeä.

Oiva oli hevosista leppoisampi. Se hamusi heinää ja hörisi häiriintymättä lapsijoukon pyöriessä jaloissa ja rohkeimpien puikahtaessa mahan ali.

Kaksikosta komeampi, mutta hankalammin käsiteltävä lähti pian. En tiedä mihin, mutta todennäköisesti makkaratehtaalle venäläisen meetvurstin raaka-aineeksi.

Lapset uskallettiin päästää Oivan suitsiin. Mikään ei ollut mukavampaa kuin auttaa Oivan valjastamisessa ja saada ohjakset käsiinsä.

Kumipyöräkärryillä ajaminen oli hyväluonteisella hevosella helppoa ja välillä pitkästyttävää. Yllätyksiä ei sattunut. Ainoan vaihtelun matkantekoon toi aika ajoin hevosen takapäästä päässyt turahdus. Pian lemahdus tuntui nenässä ja herätti hilpeyttä hevosmiehissä.

Parireen ohjastamista voi nykykieltä käyttäen kuvata kärryillä köröttelyä haasteellisemmaksi.

Muistan yhden kevättalvisen heinänhakumatkan Tuohipuron niitylle. Reki luisti hyvin ja myötäili joustavasti lumisen uran mutkia ja kallistuksia. Kun oli jonkun toisen vuoro ohjastaa, siirryin seisomaan reen taakse jalaksille. Tunsin itseni ikävuosiani vanhemmaksi jalaksilla tasapainoillessani.

Työhevoset ovat käyneet vähiin, mutta ravi- ja ratsastusharrastus lisääntyy. Työn takia Hiekan Hippoksen ravirata on tuttu, mutta muuten olen käynyt katsomassa vain yhdet isommat ravit, yhtenä räntäsateisena viikonloppuna Killerin Eliitin.

Nostin siellä kättä lapsuuden kaverilleni Seppo Palmroosille. Seppo taisi nähdä naamastani, etten oikein nauttinut.

— Voi Heikki, mitä sinä täällä teet, Seppo ihmetteli.

Viime kesän helteisissä totoraveissa juttelin Veijo Kokon, Väinö Tavaststjernan ja Jaska Ihalaisen kanssa. Tuli tunne, että kuorolaulun ohella myös raviharrastus pidentää ikää. Ravikärpänen puraisi minuakin, saa nähdä kuinka syvältä.