Kotsarissa 10. helmikuuta oli 60-vuotisen taipaleen saavuttaneesta Koljosesta juttu. Kunnioittavat onnitteluni yritykselle, joka mielestäni on erinomaisesti osannut mukautua muuttuneen ajan haasteisiin! Voimia yksinyrittäjälle edelleen!
Juttu toi mieleeni Koljosen Villen ja sen arvostuksen, jonka hänellä muistan olleen lapsuudessani yli seitsemän vuosikymmentä sitten ja myöhemminkin.
Tarina on tällainen: setäni Untisen Heikki, kuten häntä siihen aikaan kutsuttiin, pysähtyi aina kotonani Mustassaniemessä nuoremman veljensä juttusilla. Niin silloinkin, kun muistan kuulleni ensi kerran kelloseppä Koljosesta.
Veljekset juttelivat keskenään tuvan penkillä. Isäni näytti jotain tarkasteltavaa Heikki-veljelleen. Setä otti silmälasit päästää, pyöräytti sangat toisin päin, laittoi silmälasit takaisin silmilleen ja tarkasteli isäni antamaa paperia!
Setäni lähdettyä jatkamaan matkaansa kysyin isä-Otolta: ”Miks se setä nui tek?”
Isä selitti: ”Niinku tiijät, setältäsi on toine silimä puhenna ku veärennety Huksvarna-hauliko lukko petti jänistä ampuissa. Hylsy kannasta osa tul setäs silimää.
Sonkki (kunnanlääkäri Sonck) rassas sirpaleet pois, mutta näkö män setäs silimästä ja teki toisestakin huonon. Mutta Koljos Ville tek setälles lasit, jossa toine linssi autto näkemää kauas ja toine lähelle. Ku pyöräytti sangat toisipäi, voi vaihtoa kauas näyttävä lasi lähelle näyttävää ja toisi päi. Ville o tos taitava silimälasie tekijä ja kelloseppä!”
Opin taas jotakin! Lie olleet ensimmäiset
”kaksiteholasit” Putaalla nuo setäni silmillä olleet mestari Koljosen taidonnäytteet!
Lapsuudestani muistan myös kelloihin liittyvää. Kun olin aivan pieni, isäni piti minua sylissään keinutuolissa istuessaan ja asetti taskukellonsa korvalleni liipottimen ääntä ja sen jousen helähdystä kuullakseni.
Ääni kiinnosti minua kovin. Pyrin usein isäni syliin kellon ääntä kuulemaan. Lienen ollut pari-kolme-vuotias, siis 80 vuotta sitten. Koljosen Ville oli tullut hieman aiemmin Putaalle ammattiaan harjoittamaan.
Isäni kävi säännöllisin välein ”puhistuttammassa ja rasvauttammassa” kellonsa luottomestarillaan.
Muistan itsekin asioineeni Koljosella vaihtamassa Anna-siskoltani lahjaksi saamaani rannekelloon lasin 1940-luvun lopulla.
Viime kesänä ostin liikkeestä tussikynän. Siitä ei kaupalle paljoa katetta jäänyt, mutta ystävällisestä palvelusta tuli minulle tyytyväinen olo!
Etäalvekylläine
Lassi Jämsén
