Olen katsonut useamman suositun laulajan elämästä kertovan dokumentin. Amy-dokumentissa käydään läpi jazz- ja r’n’b-laulaja Amy Winehousen elämä, Avicii: True Stories -elokuvassa hypätään musiikkituottaja-DJ Tim Berlingin matkaan ja Gaga: Five Foot Two:ssa seurataan Stefani Germanottan vaiheita.

Suunnilleen ikäisteni tähtösten elämä on ollut kovin erilaista kuin minun maaseudun tyttösen, mutta silti kaikkien heidän tarinoissaan oli jotain, johon pystyin samaistumaan.

Valokeiloja karttava ja ympäristön paineista kärsivä, sairauksiensa kanssa kamppaileva Avicii ja hierojan kynsissä kipujensa kanssa ähkivä Lady Gaga kokivat tunteita, jotka ovat pelottavan samankaltaisia kuin itsellä on joskus ollut.

Itse en ikinä kykenisi siihen työhön, jota he tekevät. Mutta toisaalta ymmärrän sen, että kun todella rakastaa jonkin tekemistä, sen voimalla pystyy unohtamaan väsymyksen ja ongelmat. Koen hieman vastaavaa kirjoittamisen kanssa.

Minä olen kirjoittanut kakarasta lähtien. Vanhempien kukkaruukut, sohva tai papan asunnon ulko-ovikaan eivät välttyneet varhaisina vuosinani kätteni jäljiltä.

Hieman vanhempana vihko jos toinenkin täyttyi tarinoista ja erään ystävän kanssa syntyi romaanikäsikirjoituskin. Lehtitekstini ovat teille hyvinkin tuttuja.

Kirjoittaminen on se juttu, joka yleensä sujuu minulta helposti. Gradun kanssa välillä on kyllä hieman vaikeuksia. Akateeminen kirjoittaminen kun on aivan oma taiteenlajinsa.

Sanojen kanssa työskentely kuitenkin antaa paljon, sillä se selkeyttää ajatuksia ja pakottaa pohtimaan mielipiteitään eri tavalla kuin puhuessa.

Olen kuitenkin yrittänyt laittaa itseni likoon, että suullinenkin esiintyminen tulisi tutummaksi. Keväällä vapaaehtoistyönä järjestämissämme tapahtumissa astuin yleisön eteen puhumaan.

Selvisin niistä tilanteista, mutta luontevaa esiintyminen ei ollut. Eikä se koskaan todennäköisesti tule olemaankaan.

On hienoa, kun löytää oman juttunsa, johon haluaa panostaa ja josta saa voimaa. Silti on ensisijaisen tärkeää myös rentoutua, ottaa aikaa itselleen ja kuunnella omaa kehoaan. Elämässä ei ole järkeä, jos aina painaa menemään äärirajoilla.

Omien rajojensa löytämiseen eivät ainakaan Amy ja Tim kyenneet. Molemmat menehtyivät ennen kolmenkymmenen vuoden ikää. Raskas työnteko, täydellisyyden tavoittelu ja mielen ongelmat veivät nuoret lahjakkuudet mennessään.

Onneksi itsellä ei niin kovia paineita ole, vaikka gradun kirjoitusurakka joskus tuntuukin ylitsepääsemättömältä.