Nyt on taas se hetki, kun huomaan kesän olevan ohi ja ryhdyn kirjoittamaan tälle palstalle viimeisen kerran.

Kesä on ollut kerrassaan upea kaikkine kommelluksineen, ja haikeus täyttää väkisinkin kesätoimittajan mielen.

Vapaa-ajallani kävin pyörähtämässä kolmilla festareilla, kesäteatterissa Elämäjärvellä ja Äänekoskella sekä kavereiden luona pääkaupunkiseudulla ja Kaakkois-Suomessa. Välillä piti käydä myös tarkastamassa, onko kämppä pysynyt pystyssä tuolla 140 kilometriä etelämpänä.

Myös Pihtiputaalla vietetyt hetket perheen, sukulaisten ja kavereiden kanssa ovat olleet tärkeitä, muualla opiskelevalle ne kun ovat harvinaista herkkua.

Mutta kyllä se kesän ykkösjuttu tälle tytölle on ehdottomasti ollut tämä kesätoimittajan työ. Jo heti ensimmäisenä päivänä pääsin hyppäämään toimituksen autoon ja ajelemaan Kinnulaan jutuntekoon. Vanhasta tottumuksesta lähti hommat hyvin käyntiin.

Ja työtä onkin riittänyt, sillä loppukesästä toimituksen väkeä on ravistellut mystinen sairastelun aalto. Kylläpä tuota itsekin ehdin viimeisellä työviikolla viettää kaksi päivää sairauslomalla. Vaikka poskiontelotulehdus ei sinällään kovin ilahduttanut, tuli siitä sellainen olo, että jossain minut on laskettu osaksi tätä työyhteisöä. Ja sehän on ihan huisin hienoa!

Monenlaisissa paikoissa sitä on taas kesän aikana päässytkin käymään. Erityisesti uudenlaiset tapahtumat jäävät mieleen. Amazing KineRace oli hauska kisa nuorille, ja ensikertalaiselle sekä koiranäyttely että jokkiskisat olivat mukavia kokemuksia.

Tämänastisen urani huippuhetken koin, kun kiipesin kerrostalon katolle katsomaan Hakatalon kattoremonttia. Muurasjärvellä taas pienestä koosta oli hyötyä, kun käväisin katsastamassa vanhan tervanpolttouunin sisuksen.

Jos joku muistaa, kesän alussa pohdiskelin sanooko kolmas kerta tänä kesänä toden jostakin. Se on nyt selvitetty, ja vastaus on kyllä.

Ehkä olen ihastunut tähän työhön liian vähäisen kokemuksen perusteella, mutta niin hauskaa minulla on ollut teidän kanssanne työskennellessä, puttaalaiset ja kinnuset, että tällä hetkellä koen hyvin suurta paloa tehdä tätä työtä sitten kun olen iso.

Ensi keväänä asetun sitten muiden satojen joukkoon ja lähetän hakemukseni journalistiikan opintoihin. Ehkä minusta vielä jonain päivänä tulee ihan oikea lehtinainen!

Kiitänkin suuresti teitä ihania työkavereita kannustuksesta, juttukeikoilla minua auttaneita hauskan kesän luomisesta ja lukijoita hyvästä palautteesta.
Te olette omalta osaltanne auttaneet yhtä nuorta ihmistä lähemmäs oman itsensä löytämistä.

Krista Herranen