Pihtiputaalle saatiin syksyllä uudet psykologit. Marika Häggman toimii psykologina yläkoulussa sekä lukiossa ja Terttu Kananen mielenterveystoimistossa. Lisäksi Maria Hietanen työskentelee esi- ja alakoulun psykologin sijaisena.
Kaikki kolme asuvat Jyväskylässä. Terttu Kanaselta on kysytty pihtiputaalaiselta kuulostavan sukunimen takia, onko hän syntyjään paikkakuntalaisia. Hän on kuitenkin kotoisin Rovaniemeltä. Terttu Kananen kannustaa ottamaan rohkeasti itse yhteyttä psykologiin heti, kun siltä tuntuu.
— Mitä varhaisemmassa vaiheessa tulee, sitä parempi. Ongelmat voivat olla jo isompia, jos vastaanotolla tullaan lähetteellä.
Terttu Kananen kehuu Wiitaunionia juuri siitä, että Pihtiputaalla ja Viitasaarella psykologin luona voi käydä myös ilman lähetettä. Hän arvelee, että kaikki eivät sitä ehkä tiedäkään.
— Joillakin paikkakunnilla mielenterveystoimistoon tarvitaan lääkärin lähete, mutta täällä on matalan kynnyksen palvelu, mikä on todella hyvä asia. Siitä on kunnassa viisaasti päätetty. Käyntikertoja ei ole rajoitettu, vaan niitä tulee tarpeen mukaan.
Asiakkailla voi olla esimerkiksi elämäntilanteeseen liittyvä kriisi, joka vaikuttaa mielialaan.
— Tulee yleinen hankala olo ja ahdistuneisuutta. Mielialassa voi olla myös pitempiaikaista oireilua.
Oma lukunsa ovat diagnosoidut mielen sairaudet. Terttu Kananen toivoo, että ne olisi hyvä nähdä sairauksina siinä kuin muutkin sairaudet.
— Ei sitä välttämättä kovin hyvin ymmärretä vieläkään. Eihän perintötekijöille voi mitään. Joillakin voi olla alttiutta sairastua astmaan, toisilla verenpainetautiin, kolmannella kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön, neljännellä skitsofreniaan.
Terttu Kananen korostaa, että vaikeimpiin, pitkäaikaisiin sairauksiin voivat vaikuttaa sekä perimä että ympäristö.
— Täysin terve on vain sellainen, jota ei ole tutkittu tarpeeksi. Moni meistä on monella tapaa vajaa, kaikissa on sairautta ja terveyttä. Sitähän sanotaan, että takuuaika menee neljässäkympissä rikki.