Minä rakastan valokuvaamista. Maisemien, yksityiskohtien ja hetkien tallentamista. Muutenkin kuin Pihtiputaalla ja Kinnulassa ihmisten ja tapahtumien ikuistamista juttuja varten.

Sain ensimmäisen järjestelmäkamerani ylioppilaslahjaksi, joten viiden vuoden ajan on tullut kuvattua aikamoisia määriä. Tykkään myös katsella kuvia ja muistella, mitä kaikkea on tullut touhuttua ja samalla haaveilla tulevista seikkailuista.

Minulla on ollut viime vuosina tapana koota vuoden aikana räpsityistä otoksista kuvakirja, sillä on kömpelöä selata tuhansia kuvia tietokoneelta. Kirjaa on myös mukavaa pidellä käsissä ja voi toivoa, että paperilla kuvat säilyvät vuosienkin päähän.

Sillä tekniikkaan ei kannata luottaa. Vein ennen joulua koneeni huoltoon ja odottelin masiinaani malttamattomana, jotta pääsisin tekemään kirjaa viime vuoden kuvista. Kun sain läppärini viiden viikon odottelun jälkeen takaisin, aloin innokkaana sommittelemaan kuvia sivuille.

Ulkoinen kovalevy, jossa säilytän kaikkia kuviani, toimi huonosti välillä, mutta en kiinnittänyt asiaan sen kummempaa huomiota.

Iltaisin ennen nukahtamista mietin, pitäisiköhän hommata toinen mokoma kuvien säilyttämistä varten. Sen kyllä ehtii myöhemminkin, mietin ja nukahdin tyytyväisenä.

Eräänä iltana kovalevy irtisanoi itsensä täysin. Ärsytti, kun kirjanteko jäi kesken, mutta ei auttanut kuin viedä laite liikkeeseen. Korjaaminen oli kuulemma pikkujuttu. Menimme käymään asioilla. Sitten sain puhelun.

Kovalevy oli kuulemma ihan mäsänä. Siihen ei saanut yhteyttä mitenkään. Minulta kysyttiin, oliko levyllä jotain tärkeää.

Ainoastaan kaikki elämäni aikana ottamani digitaalisessa muodossa olevat kuvat. Tiedostojen palauttaminen voisi maksaa pahimmillaan kaksi tuhatta euroa.

Se ilta meni aika surkeissa tunnelmissa. Pelkäsin kuvien menettämistä. Jossain vaiheessa pohdin jo tapoja koota pari tonnia, jotta saisin muistoni takaisin.

Onneksi tapahtumat päättyivät kuitenkin onnelliseen loppuun. Sain kuvani takaisin, enkä joutunut maksamaan itseäni kipeäksi.

Tarinalla on monta opetusta. Kannattaa ihan oikeasti luoda varmuuskopiot. Lisäksi kannattaa hankkia vakuutus, se voi jopa palauttaa elämäsi muistot takaisin.

Kaikkein tärkeintä on kuitenkin vaalia muistoja. Ottakaa kuvia ja teettäkää niistä paperiversioita. Muistelkaa menneitä aikoja läheistenne kanssa.

Sillä muistojenkin arvon ymmärtää todella vasta kun ne on menettämässä.